Tilaa lähimmäisestäsi musiikki-muotokuva! Ota yhteys Kasperiin. Hän auttaa sinua.
Kasperin ensimmäinen pianosävellys kehkeytyi hänen ollessaan 12-vuotias. Paljon kuitenkin vettä virtasi Saimaan kanavissa, ennen kuin hän uskalsi mitään julkaista. Koronakeväänä 2020 Kasper julkaisi albumillisen itse säveltämäänsä soolopianomusiikkia.
2021 merkittävin julkaisukokonaisuus oli kamarimusiikkiyhtyeä Stigman kymmenen kappaleen albumi Matkalla mieleeni.
Sittemmin patoportit ovat tihkuneet ja uusia julkaisuja on tippunut taajaan. Kesän 2023 kynnyksellä nuo patoportit avautuivat oikein kunnolla, ja verkkoon päätyi oikea julkaisujen hyöky.
“Musiikin julkaiseminen vaatii kanttia. On rohjettava laskea oma teennöksensä maailmaan ja altistettava se kaikille kehuille ja haukuille. Minua auttaa siinä kohtaa se tieto, että kuitenkin tärkeintä on ollut se luomistyö. Jokainen maailmalle laskettu kappale on pieni synnytys. Kun kappale on julkaistu, ei ole enää minun käsissäni, mitä sille tapahtuu.”
