Tilaa lähimmäisestäsi musiikki-muotokuva! Ota yhteys Kasperiin. Hän auttaa sinua.
Kasperin laulu-ura alkoi yli neljännesvuosisata sitten Kuopion Poikakuorossa. Siitä asti laulaminen on ollut keskeinen osa hänen elämäänsä.
Teini-iässä Kasper alkoi kirjoittamaan omia lauluja. Niitä hän pääsi myös esittämään lauluja varten perustetun bändin, Notkon, riveissä.
Elämän kuljetettua bändikaverit eri reiteille, on laulujen kirjoittaminen kulkenut kuitenkin Kasperin matkassa. Taidot ja tiedot ovat karttuneet, ja nykyään Kasper osaa tuottaa omasta musiikistaan laadukkaita äänitteitä.
Kasper pystyy toimimaan vakuuttavasti myös englannin kielellä.
“Kutkuttavinta on, kun mieleen juolahtaa jokin idea, jonka haluaisi toisille ihmisille välittää. Sitten kysymys kuuluukin, että miten muotoilen ideasta sellaista musiikkia, joka palvelee tarkoitustaan. Joskus yllättävät yhdistelmät voivat toimia parhaiten.”
